Neljä vinkkiä tehokkaaseen työpisteeseen

Miltä työpisteesi näyttää tällä hetkellä? Onko kaikki vähän sinnepäin vai oletko jo yksi niistä onnellisista työntekijöistä, joiden työpiste on aina viimeisen päälle siisti? Olemme listanneet vinkkejä, miten saisit työpisteestäsi tehokkaamman ja siten myös työntekoa tehostettua. Kuten ehkä jo arvasitkin, pöydän siisteys on ensimmäinen vinkkimme. Pidä kynät pöydällä olevassa kynätelineessä, hanki muistilapuille oma kotelo ja mapita pöydällä pyörivät paperikasat omiin kansioihinsa. Toinen vinkkimme on tärkeimpien tavaroiden ulottuvilla pitäminen. Tarvitsetko esimerkiksi tiettyjä papereita jatkuvasti? Hanki niitä varten kätevä pöytäteline. Kolmas vinkkimme liittyy ergonomiaan. Kiinnitä siihenkin huomiota panostamalla kunnolliseen hiirimattoon, ja tarkista myös, että istut oikealla korkeudella suhteessa pöytään ja näppäimistöön. Näin voit välttää pahimmat hartiakivut. Viimeinen vinkkimme liittyy käteviin laitteisiin. Hanki langattomat laitteet, jolloin pystyt tarvittaessa liikkumaan myös työpöydän ympäristössä keskeytymättä tehtävääsi. Handsfree, langattomat kuulokkeet sekä langaton hiiri helpottavat työntekoa huomattavasti. Mikä parasta, kaikki aiemmin mainitut työn tehostamista helpottavat apuvälineet löytyvät kätevästi samasta paikasta eli osoitteesta nordicink.fi.

Tee työpisteestäsi tehokas muutamalla vinkillä

(Visited 1 times, 1 visits today)