Juhlakausi on jo ovella

Diplomaattina toimiessa pääsee säännöllisesti kutsuttuna vieraana moniin erilaisiin juhliin ympäri vuoden. Nyt ollaankin jo ihan viikkojen päässä tulevasta pikkujoulukaudesta. Monet järjestävät kodeissaan pikkujouluja ystäviensä kesken, mutta vielä suositumpaa taitaa olla järjestää pikkujouluja työpaikoilla tai työkaverin kotona. Kun koko vuoden toimii diplomaattina ja työskentelee läheisesti oman lähetystön työntekijöiden kanssa, on heitäkin huomaavaista muistaa pienillä juhlilla. Jos oma yhteisö on pieni, voi juhlat helposti järjestää vaihtelun vuoksi kotona. Monet ovat sanoneet, että kotona on hankala järjestää juhlia, koska oma astiasto on suunniteltu täyttämään vain oman perheen tarpeet. Tavallisen kodin astiasto ei helpolla riitä kestitsemään isoa joukkoa ihmisiä. Onnesi pitopalveluista voi tilata myös laina-astioita. Ylimääräiset lasit ja lautaset voi tilata helposti netistä suoraan kotiovelle. Diplomaattina sitä myös helposti käy niin, että monien työntekijöiden on vaikea samaistua esimieheensä työtilanteissa, joten kotona järjestettävät juhlat ovat huomattavasti intiimimpi tilaisuus. Siksi juhlat työpaikan ulkopuolella luovat usein mukavamman tunnelman. Näin diplomaatille ja lähetystön työntekijöillä on paremmat mahdollisuudet tutustua paremmin. Kun vielä tarvittavat astiat saa tilattua netistä ja tarjottavat suoraan pitopalvelusta, on kotona huomattavasti helpompi järjestää juhlia. Oletko sinä järjestämässä pikkujouluja työntekijöillesi kotona vai työpaikalla?

Täydelliset punaviinilasit pikkujouluihin

(Visited 1 times, 1 visits today)