Sanna Marin on Suomen pääministeri. Pääministeri johtaa hallituksen politiikkaa. Hänen tavoitteenaan on sovittaa erillisten hallituspuolueiden näkemyksiä viralliseksi hallituksen linjaksi. Aivan kuten muutkin ministerit, niin pääministeri on vastuussa eduskunnalle ja hänen toimensa vaativat eduskunnan luottamuksen. Pääministerin tehtävänä on sijaistaa myös tasavallan presidenttiä hänen ollessaan estyneenä. Pääministeri johtaa Suomen hallitusta. Hallitus hoitaa yhdessä tasavallan presidentin ja ulkoministerin kanssa Suomen ulkopolitiikkaa. Diplomaattinen ensisijainen tehtävä on edustaa Suomea maailmalla ja edistää Suomen kansainvälisiä suhteita.
Sanna Marin – poliittinen ura
Pääministeri Sanna Marin nousi huippuasemaan politiikassa hyvin nopeasti. Kansanedustajaksi Marin valittiin vuonna 2015 ja SDP:n varapuheenjohtajan pestin hän otti vastaan 2017. Ura jatkui liikenne- ja viestintäministerin tehtävissä, jossa hän ehti toimia Antti Rinteen hallituksessa puolen vuoden ajan. Silloin pääministeri Antti Rinne joutui sairauslomalle 2019 alkuvuodesta. Sanna Marin valittiin tuolloin SDP:n puheenjohtajaksi, joka jo enteili tulevaa asemaa Suomen nuorimpana pääministerinä.
Antti Rinteen erottua Suomen pääministerin virasta joulukuussa 2019, nousi Sanna Marin pääministeriksi. Samalla Marinista tuli maailman nuorin pääministeri. Äänestys meni kuitenkin hyvin tiukaksi, sillä tuolloin liikenne- ja viestintäministerinä toiminut Sanna Marin voitti demareiden Antti Lindtmanin hyvin niukasti äänillä 32-29. Pääministeri Sanna Marin aloitti virkansa joulukuun 10. päivä 2019, juuri ennen koronapandemiaa.
Pääministeri Sanna Marin ulkopolitiikan vaikuttajana
Pääministeri Sanna Marin keräsi hyvn paljon myönteistä huomiota ensimmäisessä EU-huippukokouksessaan Brysselissä. Siitä lähtien Marin on ollut vahva Suomen ja EU:n ulkopolitiikan vaikuttaja. Marin kiinnitti huomioita EU:n vanhojen tai keski-ikäisten EU:n huippujohtajien joukossa. Pääministeri onkin toiminut vahvana inspiraationa politiikkaan haluaville nuorille. Erityisesti hänen ulkopoliittiset demokratiaa, tasa-arvoa ja naisten ja vähemmistöjen oikeuksia koskevat ulostulonsa on huomattu nuorten keskuudessa ympäri maailmaa.
Sanna Marin on noussut hyvin nopeasti kansainväliseksi ilmiöksi ympäri maailmaa. Maaliskuussa vuonna 2021 pääministeri nähtiin maailmankuulun yhdysvaltalaisen Time-aikakauslehden kannessa. Lehden teemanumero esitteli sata nousevaa johtajaa eri puolilta maailmaa. Marin sai suurta huomioita artikkelissa, koska on maailman nuorin pääministeri, nainen ja johtaa hallitusta, jonka keskeiset ministerit ovat nuoria naisia.
Viestinnän merkitys politiikassa
Erityisesti haastavissa yhteiskunnallisissa ja poliittisissa tilanteissa poliitikkojen ja virkamiesten tapa viestiä asioista kansalaisille on tärkeää. Pääministeri Marin joutui heti pääministerikautensa alussa haastavan tilanteen eteen, koska Covid 19-pandemia alkoi maailmalla. Vastaavanlaista tilannetta ei ole rauhan aikana kenellekään pääministerille Suomessa tullut eteen. Marinin pääministerikauden ensimmäisinä tehtävinä oli johtaa poikkeustilalakien valmistelua. Arvioiden mukaan Sanna Marin onnistui hyvin kriisiviestinnässä ja tältä osin loi selkeydellään turvaa kansalaisille. Viestinnässä selkeä digitaalinen markkinointiviestintä onkin tärkeää.
Sanna Marinin elämää ja taustoja on jonkin verran esitelty julkisuudessa. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 2004 ja aloitti vuonna 2007 opinnot Tampereen yliopistossa. Hallintotieteen maisteriksi hän valmistui 2017 pääaineenaan kunta- ja aluejohtaminen. Sivuaineina hän opiskeli hallinto ja oikeustieteitä. Gradunsa tuleva pääministeri teki kuntien poliittisen johtamisen ammattimaistumisesta.
Sanna Marin – yhteistyötä suurlähetystöjen kanssa Suomessa
Monilla mailla on omat suurlähetystöt Suomessa. Kaikilla valtioilla ei kuitenkaan ole omaa suurlähetystöä Suomessa, vaan niiden toimintaa johdetaan jonkun toisen, usein Suomea lähellä sijaitsevan, valtion pääkaupungista käsin. Tällainen pääkaupunki on esimerkiksi Tukholma. Tämänkaltaisia, niin sanottuja sivuakkreditoituja suurlähettiläitä on noin sadalla valtiolla Suomessa. Suomen hallitus pääministerin johdolla tekee läheistä yhteistyötä ulkovaltojen suurlähetystöjen kanssa.
Sanna Marin on helposti lähestyttävä ja positiivinen nuori johtaja. Pääministeri on omassa poliittisessa toiminnassaan ja hallituksensa linjauksilla korostanut vahvan kansainvälisen yhteistyön merkitystä, esimerkiksi inhimillisten kriisien ja katastrofien hoidossa. Marin tunnetaan suvaitsevaisena ja tasa-arvoa kannattavana johtajana.
Sanna Marin on pääministerinä osoittanut vahvaa paineensietokykyä, inhimillisyyttä ja inhimillistä johtajuutta. Koronakriisin ollessa pahimmillaan kansalaisten luottamus säilyi pääministeriinsä. Marin on osoittanut, että kovalla työllä on mahdollisuus menestyä pääministeriksi asti. Vähävaraisen perheen lapsena hän on tottunut, että mikään ei tule ilmaiseksi. Toisaalta ehkä juuri niukan lapsuutensa kautta hän pystyy samaistumaan heikossa asemassa oleviin ihmisiin kotimaassa ja kansainvälisesti.